Manamansalon Portti

Rokua Geopark Matkailualue

Manamansalon Portti sijaitsee Rokua GeoParkin alueella, joka on Suomen ensimmäinen Global GeoPark-alue.

Mikä on Rokua GEOpark?

Rokua GEOpark on Suomen ensimmäinen kohde UNESCOn IGGP (International Geoscience and Geoparks Programme) – ohjelmassa. GEOpark Rokualla kertoo kiehtovan tarinan siitä, kuinka liikkuva jää on muovannut luontoa, miten ihminen on seurannut sulavaa jäätä ja vetäytyvää merenrantaa sekä jättänyt oman jälkensä ympäristöön.

 

Rokua GEOpark tarjoaa ainutlaatuisia luontoelämyksiä ja monipuolisia palveluja ympäri vuoden Oulujokilaakson, Rokuan ja Oulujärven maisema-alueilla, joka yhdistyy kiehtovaksi kokonaisuudeksi jossa elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen toiminnan vuorovaikutussuhteet muodostavat arvokkaan, läpi vuosituhansien jatkuneen kertomuksen.

 

Alueen monipuoliset retkeilymahdollisuudet, luonto- ja kulttuurinähtävyydet sekä matkailupalvelut tarjoavat mielenkiintoisia löytöretkiä Pohjolan luontoon.

GEOparkin tavoite

Global GeoParkeissa edistetään kestävää kehitystä, tutkimista ja oppimista sekä kulttuuriperinnön jatkumoa toimimalla yhteistyössä paikallisten yritysten ja toimijoiden kanssa, jonka lisäksi jokaisella UNESCO Global Geoparkilla on oma uniikki teemansa. Rokualla Geoparkin teemana on jääkausi, jonka perintö yhdistyy alueen erityislaatuiseen kallioperän kehityshistoriaan, jonka lisäksi myös geologia on monin tavoin vaikuttanut alueen elollisen luonnon kehittymiseen ja asutuksen leviämiseen.

GEOfood

GEOfood on ainutlaatuista geologisella alueella valmistettua ruokaa, jonka herkullisen makuelämyksen takaavat aidosti puhtaat ja paikalliset raaka-aineet.

 

Rokuan Geopark-alueen geologinen syntytarina on muovannut alueen maaperää ja ilmastoa myös lähiruoan tuotantoon sopivaksi, jonka johdosta alueella tuotetaankin nykyisin ainutlaatuista lähiruokaa GEOfoodia, jota myös Manamansalon Portissa valmistetaan. GEOfood on vahvasti sidoksissa geologiseen perintöön.

 

GEOfood tuotteet on valmistettu Geopark-alueen paikallisissa yrityksissä paikallisista raaka-aineista tarkkojen GEOfood-kriteerien mukaisesti.

 

Geofood-tuottajia on tällä hetkellä Rokua Geoparkin lisäksi esimerkiksi Islannissa Katla Geoparkissa, Norjassa Magma Geoparkissa ja Tanskassa Odsherred Geoparkissa.

Oulusta 138 km | Kajaanista 78 km | Helsingistä 606 km

Manamansalo

Manamansalo on Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari. Sen 80 kilometrin mittainen rantaviiva on suurelta osin hiekkarantaa. Saaren ydinosa on hiekkaharjun laajentuma, joka on kerrostunut yli 2,5 miljardia vuotta vanhan peruskallion päälle. 

 

Voit tutustua Manamansalon kauniiseen luontoon Oulujärven retkeilyalueen reiteillä, joita on saaren pohjoisosissa lähes 15 kilometriä. Ne kiertelevät hopeisina hohtavilla jäkäläkankailla, kirkasvetisten suppalampien äärellä ja Oulujärven jylhillä rantatörmillä. Pääset parhaiten retkeilyreiteille Teeriniemestä, jossa sijaitsee myös retkeilyalueen infopiste. 

 

Manamansalon koillisosassa on Kilonniemen kalasatama ja Euroopan Unionin vanhinta kallioperää esittelevä gneissikalliokohde, joille löydät Kilonniementietä pitkin. Manamansalon Portilta Muistomerkkikirkolle kulkee Peuranpolku, joka esittelee saaren tuhansien vuosien takaista kulttuurista historiaa. 

Rokua Geopark on Suomen ainoa matkailualue, joka on saanut UNESCO Global Geopark -statuksen. Rokua Geopark on pohjoisimpia kohteita yhdessä Islannin ja Norjan Geoparkien kanssa maailman yli sadasta UNESCO Global Geoparkista. UNESCO on Yhdistyneiden Kansakuntien järjestö, jonka Global Geopark -kohteeksi pääsevät ainoastaan kohteet, joilla on ainutlaatuinen geologinen perintö.

Ota yhteyttä

Manamansalon Portti

Manamansalontie 3187,
88340 Vaala

Navigoi suoraan meille tästä!

Sähköposti

info@manamansalonportti.fi

Lähetä meille sähköposti tästä!

Puhelin

0400 941 269

Soita meille tästä!